Verkonrakennustyömaalta varastettiin jälleen kuparia Juvalla

JUVA

Poliisin mukaan samalta työmaalta on varastettu kuparia jo kolmesti.

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikos, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi kertoo tiedotteessaan tutkivansa Juvalla tapahtunutta kuparivarkautta. Poliisin mukaan samalta työmaalta on varastettu kuparia jo kolmesti.

Varkausrikos tapahtui Vuorenmaantien verkonrakennustyömaalta. Työmaalta varastettiin kuparikaapelia. Rikos havaittiin maanantaina 15. toukokuuta ja aiheutettu vahinko on tuhansia euroja. Jatkossa yritys tehostaa toimenpiteitä vastaavien varkausrikosten estämiseksi työmaillaan. 

Itä-Suomessa tapahtuu vuosittain noin viisikymmentä omaisuusrikosta, jossa rikoksen kohteena on ollut metalliromu tai kupari. Rakennustyömaiden lisäksi kupari kelpaa varkaille myös romulavoilta sekä vanhoista ja tyhjillään olevista taloista, joista on anastettu vesijohtona toimivat kupariputket. Pääosa anastetusta kuparista myydään poliisin tietojen mukaan romuttamoille, jotka ovat poliisin keskeisiä tutkinnan kohteita asiaa selvitettäessä. 

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumaan liittyviä havaintoja osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen p. 0295 415 232. 

Ota Facebook-tilimme haltuun tästä, niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Etelä-Savon alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.