Vahvasti päihtynyt ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi auton raviojaan Liperissä

LIPERI

Ambulanssimiehistö tarkasti kuljettajan tapahtumapaikalla. Henkilöauto vaurioitui kauttaaltaan.

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty liikennerikoskokonaisuus, jossa kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että autoilija oli ajanut ojaan tiistaina 23. toukokuuta Tutjuntiellä. Henkilöauton kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan loivasti vasemmalle kääntyvässä mutkassa ajautuen tien vasemmalle puolelle raviojaan, josta kimmonnut keulan kautta ympäri pysähtyen tienristeykseen. Mennessään ajoneuvo oli rikkonut postilaatikon sekä linja-autopysäkin tolpan merkkeineen.

Kuljettajan puhallustulos oli ollut 1,95 promillea noin puoli tuntia ajon jälkeen. Veren ajonaikaisen alkoholipitoisuuden määrittämiseksi häneltä otettiin verikokeet. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Ambulanssimiehistö tarkasti kuljettajan tapahtumapaikalla. Henkilöauto vaurioitui kauttaaltaan.

Ota Facebook-tilimme haltuun tästä, niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Pohjois-Karjalan alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.