Ulkomaalaismies ajoi autolla ulos tieltä kännissä Nurmeksessa, mies oli aiheuttanut vaaraa jo Valtimossa törmättyään toiseen autoon

Jaa tämä julkaisu:

NURMES

Ulkomaalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Nurmeksessa, Valtatie kuudella, perjantaina hieman ennen kello 20. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu tien oheen suistuneesta henkilöautosta. Auto oli suistunut tieltä ja auto oli jäänyt kiinni renkaiden jauhettua montut. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut tuloksen 1,85 promillea.

Paikalle tullut sivullinen oli havainnut autossa yksin olleen kuljettajan olevan päihtyneen oloinen, sammuttanut moottorin ja ottanut avaimet itselleen. Tieltä suistumisen yhteydessä ei ollut tullut henkilövahinkoja eikä autoon vaurioita. Myöhemmin oli ilmennyt, että miehen kuljettama auto oli kolhaissut risteyksessä kääntymistilanteessa toista autoa muutaman kilometrin päässä Valtimon keskustassa. Miehen kuljettama auto oli törmännyt oikealla kyljellä toisen henkilöauton vasempaan kylkeen. Törmätyssä autossa yksin olleen kuljettajalle ei ollut tullut henkilövahinkoja.

Lähde ja teksti: Poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *