ROVANIEMI
Poliisia on työllistänyt Lapissa, tarkemmin Rovaniemen liikenteessä vahvasti alkoholista päihtyneet kuljettajat sekä huumeista päihtynyt kuljettaja, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Lapin poliisi kertoo poliisin saaneen kiinni kolme päihtynyttä kuljettajaa.
Poliisipartiota ajoi Kaartokadulla vastaan ulkomaan kilvissä ollut ajoneuvo, joka pysäytettiin ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Tarkastuksessa selvisi, että ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajoneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta sekä lisäksi ajoneuvon kuljettaja kuljetti ajoneuvoa huumeseulontatestin mukaan huumaantuneena.
Petäjäisissä ajoneuvo suistui tieltä ja ajoneuvon kuljettajaksi osoittautunut nainen puhalsi poliisin suorittamaan seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tolosentiellä mieskuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Mies oli kuljettanut ajoneuvoaan Tolosentietä pitkin ja suistunut ojaan. Mies puhalsi seulonta-alkometrikokeeseen yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Poliisi ei kerro tapahtumille ajankohtia, mutta ne ovat tapahtuneet torstaiaamun 12. lokakuuta ja perjantaipäivän 13. lokakuuta välisenä aikana.