PORI
Porissa kesän alussa tapahtuneen lapsikaappauksen pääepäilty on tänään torstaina 12. lokakuuta vangittu Satakunnan käräjäoikeudessa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Mies luovutettiin Serbiasta Suomeen aiemmin tällä viikolla. Häntä epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.
64-vuotias mies vangittiin epäiltynä lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.
Epäilty lapsikaappaus tapahtui Porissa 28. toukokuuta. Kaappauksen jälkeen epäilty matkusti lapsi mukanaan ulkomaille, missä heidät tavoitettiin kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla.
– Lapsi palautui Suomeen kesällä. Epäilty luovutettiin Serbiasta Suomeen tällä viikolla, ja poliisi on päässyt kuulemaan häntä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anna Kivimäki Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tapauksessa on ollut epäiltynä yhteensä neljä henkilöä, joista kaikki muut on vapautettu. Kaikkia neljää epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Pääepäilty on ollut vangittuna poissaolevana 30. toukokuuta lähtien.
Poliisi sanoo jatkavansa asian esitutkintaa, eikä esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi kommentoida asiaa tässä vaiheessa enempää.
Poliisi arvioi esitutkinnan valmistuvan marraskuun aikana.