PORI
Kiinni jäi kaksi huumepäistä kuljettajaa sekä yksi, joka puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman.
Lounais-Suomen poliisia on työllistänyt Satakunnassa, tarkemmin Porin liikenteessä päihtyneet kuljettajat alkuviikosta. Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin saaneen kiinni yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa maanantain 16. lokakuuta ja keskiviikon 18. Lokakuuta välisenä aikana.
Maanantaina iltapäiväkahden jälkeen, Hätäkeskus sai useita ilmoituksia Vaasantiellä kohti Merikarviaa ajavasta henkilöautosta, joka ajoi toistuvasti vastaantulevien kaistalla aiheuttaen vaaratilanteita. Poliisipartio tavoitti auton Vaasantien varrelta bussipysäkiltä. Sivulliset olivat saaneet auton avaimet haltuunsa.
Kuljettajana ollut nainen puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,70:n promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Porin poliisivankilaan.
Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Myöhään tiistaina, puoli yhdentoista aikaan, poliisipartio pysäytti Siltapuistokadulla henkilöauton. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Lisäksi autosta löytyi huumausainetta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja huumausainerikoksesta.
Keskiviikkona puoli kolmen aikaan iltapäivällä, Hätäkeskus ilmoitti poliisipartiolle epäillystä rattijuopon kuljettamasta henkilöautosta Herralahdessa. Partio tavoitti kyseisen auton Sampsantien ja Koillisväylän risteyksessä.
Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Mies kuljetettiin poliisipartion toimesta verikokeisiin.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.