Poliisi tutkii henkirikosta Mänttä-Vilppulassa: Vuonna 1993 syntyneen miehen epäillään surmanneen yli 90-vuotiaan miehen

Jaa tämä julkaisu:

MÄNTTÄ-VILPPULA

Sisä-Suomen poliisi vahvistaa medialle ulkopuolisen toimesta vuodetut tiedot siitä, että se on aloittanut esitutkinnan henkirikoksen selvittämiseksi Kolhon kylässä. Poliisi on saanut kuolleeseen henkilöön liittyvän tehtävän 9.10.klo 13.22. Paikalle mennyt poliisinpartio totesi välittömästi, että asiassa on syytä epäillä rikosta.

Surmansa saanut on yksin asunut, yli 90-vuotias mies. Poliisi on eilen klo 16.15 ottanut kiinni paikallisen, vuonna 1993 syntyneen miehen. Miehet ovat tuttuja keskenään.

Esitutkinta on täysin alkuvaiheessa. Poliisi ei kommentoi tekoaikaan, tekotapaan, motiiviin tai muihinkaan yksityiskohtiin liittyviä kysymyksiä tässä vaiheessa, kun epäiltyä ei vielä ole päästy kuulustelemaan ja tarpeellisten todistajien kuuleminen on kesken.

Syy tiedottamisen viivästyttämiseen on todistajien kertomusten suojelu ulkopuolisilta vaikuttajilta.

Asiaa tutkitaan tappona ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edetessä.

Päätös esivaatimuksen tekemisestä tullaan ratkaisemaan viimeistään maanantaina. Epäiltyä on esitettävä vangittavaksi 12.10 ennen klo 12.00. Vangitsemisistunto on pidettävä viimeistään tiistaina 13.10.

Seuraava tiedote annetaan, kun on päätetty siitä tehdäänkö esivaatimus vai vapautetaanko epäilty.

Lähde: Poliisi