Nuoret kuljettajat törttöilivät Länsi-Uudellamaalla: Lohjalla tutka näytti lähes kahtasataa, Espoossa pitkälti yli kahtasataa

ESPOO – LOHJA

Molemmilla kuljettajilla oli matkustajia kyydissään. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkintaan tuli viikonlopun 26.-28. toukokuuta aikana pari törkeää liikennerikostapausta, jossa epäiltynä on nuori kuljettaja, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Toinen kuljettaja oli poikkeusajoluvan saanut nuori. Poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin valvoneen liikennettä myös isommilla väylillä – ja hyvä, että valvoi.

Perjantaina 26. toukokuuta Lohjalla 17-vuotias poikkeuslupalainen ajoi poliisin tutkaan 193 kilometrin tuntivauhdilla rajoituksen ollessa 120 kilometriä tunnissa.

Lauantaina 27. toukokuuta Espoossa Länsiväylällä, 19-vuotias nuorukainen puolestaan kiihdytti nopeuteen 215 kilometriä tunnissa, kun rajoitus olisi sallinut 80 kilometrin tuntinopeuden.

Molemmilla kuljettajilla oli matkustajia kyydissään. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lisäksi poliisi valvoi Länsi-Uudellamaalla viime viikolla tehostetusti suojaamattomien tienkäyttäjien liikennesääntöjen noudattamista ja kyseisen tienkäyttäjäryhmän turvallisuutta. Valvonta toteutettiin koko maan laajuisena teemana. Poliisi ei tiedotteessaan kerro tarkemmin Länsi-Uudenmaan alueen tilastoista, mutta Poliisihallitus julkaisi koko valtakunnan tilastot.