Nuoret heittelivät poliisia tölkeillä ja pulloilla Huittisissa – Porissa polkupyörävarkaalla todettiin olevan noin sata erilaista omaisuusrikoksiin liittyvää asiakkuutta lähimenneisyydessä

Jakamalla uutisen, tuet verkkojulkaisuamme ❤

Nuoret heittelivät poliisia tölkeillä ja pulloilla Huittisissa - Porissa polkupyörävarkaalla todettiin olevan noin sata erilaista omaisuusrikoksiin liittyvää asiakkuutta lähimenneisyydessä 1
KUVITUSKUVA. Kuva: Poliisi

HUITTINEN – PORI

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo huonosti käyttäytyvistä nuorista Huittisissa sekä taparikollisesta Porissa.

Taparikollinen oli jälleen varkaissa Porissa.

Porissa poliisi otti perjantaina kiinni anastettua polkupyörää ajavan henkilön. Henkilö ei ollut aivan ensimmäistä kertaa asialla, koska hänellä on lähimenneisyydessään noin sata erilaista omaisuusrikoksiin liittyvää asiakkuutta.

Nuoret heittelivät poliisia tölkeillä ja pulloilla Huittisissa.

Lauantain vastaisena yönä vietettiin Huittisissa tapahtumaa, joka keräsi runsaasti nuoria. Tapahtuma oli rauhaton, ja se sitoi jopa seitsemän poliisin partiota.

Tapahtuman jotkut osallistujat olivat heitelleet poliisia tölkeillä ja pulloilla, yhdeltä otettiin haltuun ilmakivääri.

Lähteenä: Poliisi