Mopoilija ja autoilija kolaroivat Pomarkussa, mopoilija oli ajo-oikeudeton

Jaa tämä julkaisu:

POMARKKU

Sunnuntaina 23.8.2020 sattui Pomarkussa noin klo 17 aikaan liikenneonnettomuus, jossa mopo ja auto törmäsivät toisiinsa. Onnettomuus sattui Pitkäkujan ja Erolantien risteyksessä. Mopolla liikkeellä ollut, vuonna 2005 syntynyt pomarkkulaisnuorukainen oli ajanut Erolantietä ja kääntynyt vasemmalle, mutta ei havainnut samaan aikaan Pitkäkujalta oikealta tullutta autoa. Oikealta tullut autoilija, vuonna 1949 syntynyt nainen havaitsi mopoilijan ja aloitti jarruttamisen, mutta mopo osui auton oikeaan etukulmaan. Kuljettajat eivät loukkaantuneet. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. Mopolla ajaneella nuorukaisella ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta -rikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantaminen -rikoksesta.

Lähde ja teksti: Poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *