Lahdessa jäi kiinni ajo-oikeudeton huumerattijuoppo torstaiaamuna – torstaina iltapäivällä puolestaan tapahtui peräänajokolari

Jakamalla uutisen, tuet verkkojulkaisuamme ❤

LAHTI

Ajo-oikeudeton rattijuoppo jäi kiinni Launeella torstaiaamuna.

Poliisipartio pysäytti nelikymppisen miehen kuljettaman henkilöauton Launeella torstaiaamuna. Partiolle selvisi, että miehellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Yksi henkilö loukkaantui lievästi peräänajokolarissa Uudenmaankadulla torstaina iltapäivällä.

Uudenmaankadulla sattui kahden henkilöauton välinen peräänajo torstaina iltapäivällä. Henkilöauton kuljettaja ei ollut havainnut edellä ajaneen auton pysähtyneen liikennevaloihin, vaan törmäsi auton perään. Ensihoitoyksikkö kuljetti yhden lievästi loukkaantuneen osallisen sairaalaan tarkastettavaksi.

Lähteenä: Poliisi