Kouvolan Kuusankoskella kadonneena ollut vanhus löydettiin vapaaehtoisten avulla torstai-iltana

Jakamalla uutisen, tuet verkkojulkaisuamme ❤

KUUSANKOSKI

Poliisi sai torstaina 11.2.2021 alkuillasta ilmoituksen Kouvolan Kuusankoskella kadonneesta vanhuksesta. Alkutietojen perusteella oli mahdollista, että vanhuksella ei ollut yllään kunnollisia talvivaatteita. Alkutiedot huomioiden poliisi suoritti kadonneen etsintää korkealla prioriteetillä hengen ja terveyden suojaamiseksi ja pyysi apua myös vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta Vapepalta. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen partiot ja Vapepan osasto suorittivat etsintää maastossa. Lopulta Vapepan virka-apuosasto löysi vanhuksen olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, mutta kylmissään noin 1,5 tunnin etsintöjen jälkeen.

– Aikapaine kadonneiden henkilöiden etsinnässä korostuu sään ollessa näinkin talvinen ja pakkanen kireä. Tällaisissa olosuhteissa vapaaehtoisten antama apu poliisille on korvaamatonta, kiittää yleisjohtaja komisario Riku Korpela poliisin eteläisestä johtokeskuksesta.

Poliisi kiittää myös kaikista yleisön ilmoittamista havainnoista kadonneen etsinnässä.

Lähteenä: Poliisi