Kangasniemen henkirikokseen epäillyt miehet on vangittu

Jakamalla uutisen, tuet verkkojulkaisuamme ❤

KANGASNIEMI

Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi tänään kaksi Kangasniemellä asuvaa, 50-luvulla syntyneen sekä 80-luvulla syntyneen miehen. Heitä epäillään todennäköisin syin 2.32021 aamulla Kangasniemellä tapahtuneesta henkirikoksesta. Poliisi tutkii tapausta murhana.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun sivullinen ilmoitti 2.3.2021 aamuna klo 9:30 aikoihin Kangasniemellä meneillä olevasta pahoinpitelystä. Poliisin löysi kyseiseltä tapahtumapaikalta elottoman miehen, joka oli menehtynyt häneen kohdistetun väkivallan seurauksena.

Poliisi sai nopeasti kiinni tekoon epäiltyinä olevat miehet. Tekoon epäillyt ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan. Molemmilla epäillyillä on aiempaa väkivaltarikostaustaa. 
Syytteennoston määräajaksi käräjäoikeus määräisi 23.8.2021.

Tutkinnan ollessa vielä alkuvaiheessa rikoksen tekotavasta, teko-olosuhteista tai osallisista ei voida kertoa julkisuuteen vielä enempää esitutkinnan turvaamiseksi. Poliisi tiedottaa tapauksesta enemmän tutkinnan edetessä.

Lähteenä: Poliisi