Kangasalan vanhan ammattikoulun tulipalo oli tuhotyö: epäiltynä alle 15-vuotiaita – ei ole yhteyttä muihin maakunnan paloihin

KANGASALA

Teosta epäillään tällä hetkellä henkilöitä, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Olemassa olevien tietojen perusteella epäiltyyn tekoon ei liity ulkopuolisia henkilöitä.

Sisä-Suomen poliisi on tutkinut Sahalahdentiellä sijaitsevan Kangasalan vanhan ammattikoulun tulipaloa, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Kangasalan vanha ammattikoulu paloi perjantai-iltana 28. huhtikuuta. Esitutkinnan aikana saatujen tietojen perusteella on syytä epäillä, että palo on tahallaan sytytetty.

Palon seurauksena ei ole syntynyt henkilövahinkoja eikä vaaraa ulkopuolisille henkilöille. Olemassa olevien tietojen perusteella omaisuusvahingot ovat rajoittuneet palaneeseen rakennukseen.

Teosta epäillään tällä hetkellä henkilöitä, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Olemassa olevien tietojen perusteella epäiltyyn tekoon ei liity ulkopuolisia henkilöitä.

Asian esitutkinnan aikana saatujen tietojen perusteella palolla ei ole yhteyttä muihin Pirkanmaan alueella tapahtuneisiin paloihin, joita poliisi tutkii.

Asian esitutkinta jatkuu Sisä-Suomen poliisissa yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa. Poliisi kiittää esitutkinnan aikana saaduista useista vihjeistä.


Ota Facebook-tilimme haltuun tästä, niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Pirkanmaan alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.