Kaksi naista ja kolme miestä pahoinpiteli 55-vuotiaan miehen Kemissä – Lisäksi autotalliin murtauduttiin Ruonalankadulla

Jaa tämä julkaisu:

KEMI

Autotalliin on tunkeuduttu Kemissä perjantaina puolen yön aikaan

Asianomistajan hälytinjärjestelmä oli hälyttänyt autotallista. Asianomistajan mennessä tarkastamaan tilannetta, hän oli havainnut, että autotallissa on henkilöitä. Tekijät yrittivät lähteä väkisin ulos autotallista, mutta asianomistaja pyrki pitämään autotallin ovea kiinni.

Tekijät saivat kuitenkin autotallin oven auki, työnsivät asianomistajan kumoon ja lähtivät pakenemaan. Tekijöiksi paljastui kaksi miestä. Asianomistaja lähti pakenemaan miehiä ja toinen miehistä juoksi asianomistajan perässä. Mies ei kuitenkaan tavoittanut asianomistajaa ja tekijät ovat poistuneet paikalta tummalla henkilöautolla.

Tapahtumat ovat olleet Ruonalankadulla Kemissä perjantaina 11.9.2020 puolen yön jälkeen.

Asianomistajalla on ollut tallentava videokamera autotallissa. Videotallenteessa näkyvät epäillyt on tunnistettu. Täältä tullaan.

Törkeä pahoinpitely Hepolassa, Kemissä perjantai-iltana

Kahden naisen ja kolmen miehen epäillään menneen 55-vuotiaan miehen asunnolle ja pahoinpidelleen miestä. Pahoinpitely on tapahtunut rivitaloasunnon ulkopuolella.

Poliisin ollessa puhuttamassa paikalla olevia henkilöitä, ajoi henkilöauto piha-alueelle, jossa oli teosta epäiltyjä henkilöitä. Kyseiset henkilöt otettiin kiinni asian selvittämistä varten.

Asianomistaja on viety Länsi-Pohjan keskussairaalaan vammojen hoitoa varten. Vammojen vakavuudesta ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa.

Lähde ja teksti: Poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *