Iisalmelaisen miehen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut

Jaa tämä julkaisu:

IISALMI – TERVO

Pohjois-Savon Tervossa toukokuussa 2020 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinta on valmistunut ja asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi sai 7.5.2020 ilmoituksen iisalmelaisesta miehestä, johon omaiset eivät olleet saaneet pariin päivään yhteyttä. Asian selvittelyssä tuli pian esiin sellaisia seikkoja, että asiaa alettiin tutkimaan henkirikoksena. Uhri löytyi Tervosta 15.5.2020.

Tekoa on tutkittu murhana ja siihen on vangittuna tervolainen 1985 syntynyt nainen, sekä tervolainen 1990 syntynyt mies. Tässä kokonaisuudessa heitä epäillään myös törkeästä ryöstöstä, törkeästä varkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta.

Talven ja kevään 2020 aikana Tervossa, Vesannolla ja Rautalammilla oli palanut useita kesämökkejä sekä useisiin kesämökkeihin oli murtauduttu ja anastettu omaisuutta. Esitutkinnan aikana tuli ilmi, että murhasta epäiltyjä oli syytä epäillä myös näistä teoista ja kotietsinnällä heidän asunnostaan löytyi mökeistä vietyä omaisuutta.

Henkirikostutkinnan lisäksi on valmistunut 18 muuta esitutkintapöytäkirjaa. Kesämökkien paloja on tutkittu törkeinä vahingontekoina ja näitä on yhteensä seitsemän. Lisäksi tutkinnassa on ollut neljä varkautta, jotka on tehty törkeiden vahingontekojen yhteydessä. Kesämökkeihin liittyvistä varkauksista tai varkauden yrityksistä on valmistunut seitsemän esitutkintapöytäkirjaa.

Juttukokonaisuuden syytteen noston määräpäivä on 30.9.2020. Alustavan tiedon mukaan asiakokonaisuuden käsittely alkaa käräjäoikeudessa lokakuussa.

Lähde ja teksti: Poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *