ULVILA
Viranomaiset hälytettiin pelastamaan ihmistä veden varasta Satakunnassa maanantaina 9. lokakuuta päivällä. Tapauksesta uutisoi mm. Yle Uutiset STT:n tietoihin perustuen.
Median mukaan iäkäs mies joutui veden varaan Kotirannantiellä Ulvilassa Suosmeren alueella.
Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että mies oli ollut toisen ihmisen kanssa rannalla syystöissä veneen parissa, kun hän oli suistunut jokeen.
Joessa oli sen verran kova virtaus, että uhri saatiin joesta ylös kilometrin päässä alavirran suuntaan, tähän mennessä hälytyksestä oli kulunut vajaan tunnin verran, hänet todettiin menehtyneeksi.
Poliisin mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. Lounais-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 11.08.