Huumerattijuoppo pakeni poliisia tiistaiyönä Lahdessa, lisäksi Lahdessa näpistelijä vastusti vartijaa

Jaa tämä julkaisu:

LAHTI

Maanantaina kello 18.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen myymälävarkaasta joka oli vartijan toimesta otettu kiinni Paavolassa sijaitsevasta kauppaliikkeestä. Näpistelijä oli yrittänyt anastaa mm. Marimekon lankanoita. 1980-luvulla syntynyt mies oli vastustanut kiinniottoa siinä määrin, että hän syyllistyi näpistyksen lisäksi järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen.

Tiistain puolella kello 03.20 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Uudenmaankadulla henkilöautoon joka eteni silminnähden huomattavalla nopeudella etelän suuntaan. Poliisipartiot tavoittivat kyseisen auton takaa-ajon jälkeen moottoritieltä Lotilan kohdilta. Autoa kuljettanut, noin 20-vuotias mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde ja teksti: Poliisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *