Etsintäkuulutettu mies ajeli huumepäissään ilman ajo-oikeutta torstai-iltana Lahdessa – lisäksi Lahdessa rattijuoppo ajoi penkkaan kovassa humalassa

Jakamalla uutisen, tuet verkkojulkaisuamme ❤

LAHTI

Etsintäkuulutettu mies ajeli huumepäissään ilman ajo-oikeutta torstai-iltana.

Poliisipartio pysäytti kolmekymppisen miehen kuljettaman henkilöauton Lahdessa torstai-iltana. Ilmeni ettei kuljettajana toimineella miehellä ollut ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Hän puhalsi alkometriin nollalukemat, mutta huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi miehellä oli useita etsintäkuulutuksia vanhojen selvittämättömien asioiden vuoksi.

Rattijuoppo ajoi penkkaan kovassa humalassa.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen lumipenkkaan ajaneesta henkilöautosta Ahtialassa. Poliisipartio tavoitti paikalta kävellen poistuneen noin 30-vuotiaan miehen lähistöltä. Mies puhalsi alkometriin 1,65 promillea, minkä vuoksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lähteenä: Poliisi