Eteläisessä Kymenlaaksossa useita rattijuoppoja ja omaisuusrikoksia

ETELÄINEN KYMENLAAKSO

Eteläisessä Kymenlaaksossa ilmoitettu viikonlopun 10.-12. syyskuuta aikana polkupyörien ja rekisterikilpien anastuksia, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Myös huumaantuneena ajosta tavattiin lukuisia kuljettajia

Varkauksia Kotka-Hamina -akselilla.

Haminassa oli murtauduttu torstaina 9. syyskuuta saunamökkiin, josta anastettiin sekalaista omaisuutta. Samasta pihapiiristä anastettiin myös polkupyörä.

Perjantaina anastettiin Kotkassa keskustan alueella lukitusta pyörävarastosta kaksi pyörää.

Useat kauppaliikkeet ovat ilmoittaneet näpistyksistä Kotka-Hamina alueella.

Autoista ja mopoista on varastettu rekisterikilpiä Kotkassa ja Haminassa.

Kaksi huumeista päihtynyttä kuljettajaa poliisin haaviin Kotkassa.

Perjantai-iltana 10. syyskuuta, Kotkassa Sutelantiellä poliisi tavoitti kuljettajan, jonka epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi kuljettajan epäillään syyllistyneen ajokorttirikkomukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Hetkeä myöhemmin Langinkoskentiellä poliisi tavoitti henkilöauton, jonka kuljettajan pikahuumetesti antoi syyn epäillä hänen syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Pyhtäällä kaksi kuljettajaa kovassa humalassa ja mopoilija huumepäissään Haminassa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä 11. syyskuuta Pyhtään Huutjärvellä, kevytmoottoripyörän kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Lauantaina 11. syyskuuta kuljetettiin mopoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Haminassa.

Sunnuntaina 12. syyskuuta Pyhtäällä poliisi tavoitti henkilöauton, jonka kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Lähteenä: Poliisi