intiimisheivaustuotteita naisille

Autohajottamoon murtauduttiin Raumalla, tekijä saatiin verekseltään kiinni – lisäksi kaksi naiskuljettajaa ajelivat päihtyneenä Rauman liikenteessä

Jaa tämä julkaisu:

RAUMA

Hätäkeskus ilmoitti poliisipartioille perjantai-iltana 15.5.2020 noin klo 21.30 aikaan, että Rauman Lapissa Sepäntiellä Autohajottamon alueella oli anastusrikos meneillään. Poliisipartio tapasi alueelta epäillyn miespuolisen tekijän ja hänen käyttämän henkilöauton. Paikalla oli myös kyseinen yrittäjä, joka oli tullut paikalle hälytyksen saatuaan. Epäilty tekijä otettiin kiinni ja hänen autoonsa tehtiin paikanetsintä. Autosta löytyi runsaasti sekalaista omaisuutta ja osaa niistä epäillään anastetuksi jo aiemmin. Epäilty tekijä otettiin kiinni ja samoin anastetuksi epäilty omaisuus poliisin haltuun. Autohajottamon osalta teko näytti jääneen yrityksen tasolle. Mies epäillään useista omaisuusrikoksista.


Poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Kourujärven alueella Raumalla lauantaina 16.5.2020 klo 12.30 aikaan. Partio tapasi kyseisen auton Äyhöjärventieltä, jonka kuljettajaksi osoittautui keski-ikäinen naispuolinen kuljettaja, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,61mg/l. Nainen otettiin kiinni ja hänelle tehtiin verikokeet Rauman poliisiasemalla tarkan alkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Lisäksi kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.


Poliisipartio pysäytti sunnuntaiaamuna 17.5.2020 klo 05.00 aikaan henkilöauton Steniuksenkadulla Raumalla. Nuori naispuolinen kuljettaja puhalsi nollatuloksen seulonta-alkometriin, mutta huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen. Partio otti kuljettajan kiinni ja hänelle tehtiin verikokeet poliisiasemalla tarkempien ainepitoisuuksien selvittämiseksi. Lisäksi kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Kuljettajan hallusta otettiin myös pieni määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde ja teksti: Poliisi