Ajo-oikeudeton miesautoilija vahvassa humalassa Padasjoella

PADASJOKI

Padasjoella pysäytettiin sunnuntaina 26. syyskuuta auto, jolle ei aluksi löytynyt kuljettajaa, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.

Sunnuntaina 26. syyskuuta iltapäivällä Padasjoella, liikenteenvalvontatehtävän yhteydessä poliisi seurasi henkilöautoa ja päätti pysäyttää sen keskustan alueella tarkastusta varten. Kun auto pysähtyi, kävi ilmi, että autossa oli neljä miestä, mutta kukaan heistä ei enää istunut kuljettajan paikalla.

Keskustelutuokion jälkeen yksi autokunnan jäsenistä, noin kolmikymppinen mies myönsi ajaneensa autoa. Hänelle tehtiin puhallustesti, jonka tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Tämän lisäksi mieheltä puuttui ajo-oikeus.

Poliisi oli tavannut miehen auton ratista ajo-oikeudetta jo kerran aiemminkin vuoden sisällä. Mies tullaan kuulustelemaan epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, kunhan humalatila laskee toimenpiteen edellyttämälle tasolle. 

Lähteenä: Poliisi